keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Maailman paras munakoisopaistos

En oo mikään keittiöihme - leipominen kyllä onnistuu, mutta ruoanlaitto on aina vähän kokeilua. Ennen omaan asuntoon muuttamista laitoin kotona ruokaa hyvällä tuurilla kerran kuussa (jos en ollu yksin kotona), joten muuton jälkeen oon joutunu vähän tsemppaamaan. En nyt tarkota sitä, että polttaisin ruoat pohjaan vaan ihan sitä, että en oo vaan laittanu ruokaa. Uskon, että osaan jos vaan laittaisin (ja nykyäänhän laitan - nenä ohjeessa kiinni). 

Oon pyrkiny keräämään omien ohjeideni lisäksi lemppariruokien (ja -leivonnaisten) ohjeita ylös ennen muuttoa. Osan oon päättäny pitää visusti salassa, mutta meiän naapuruston jokavuotisten juhannusjuhlien herkku on nyt kyllä pakko jakaa! Olin aika pitkään ite skeptinen tän suhteen, koska nuorempana vierastin tosi paljon kasvisruokaa - onneksi rohkaistuin kuitenkin lopulta kokeilemaan! Kyseessä on naapurin tekemä munakoisopaistos, jonka ohjetta himoitsin kauan ja nyt sen sain ja testasin. 

 Maailman paras munakoisopaistos 

300-400 g munakoisoa
2 sipulia
öljyä tai margariinia
1 dl vettä
1/2 tlk (200g) tomaattimurskaa
1 kana- tai kasvisliemikuutio
1/4 tl mustapippuria
1/2 tl kuivattua basilikaa
1/2 tl kuivattua oreganoa (tai meiramia)
1/4-1/2 tl kuivattua timjamia

 1.  Leikkaa munakoisot sentin paksuisiksi viipaleiksi. Itketä munakoisoviipaleita laittamalla niihin suolaa ja antamalla olla n. 30 min. Kuivaa viipaleet ja ruskista kevyesti molemmin puolin. Laita paistamisen jälkeen laakeaan uunivuokaan.
 2.  Kuori sipulit ja leikkaa renkaiksi. Paista sipulirenkaita niin, että ne saa vähän väriä. Lisää pannulle vesi, tomaattimurska, liemikuutio ja mausteet. Kiehauta seos ja kaada munakoisojen päälle. Ripottele päälle paljon juustoraastetta.
 3.  Paista uunin keskitasossa 200 asteessa n. 35-40 minuuttia.

Alkuperäsessä ohjeessa päälle laitetaan juustoraasteen lisäksi kuorrutus, johon tulee 4 dl maitoa, 4 rkl vehnäjauhoja, 2 dl juustoraastetta, 1/2 tl suolaa ja 1/2 tl muskottia. Kuorrutus kiehautetaan tasaiseksi ennen paistoksen päälle laittamista. Naapuri (ja hänen perässään mie) kuitenkin laittaa pelkkää juustoraastetta, ja se toimii oikein hyvin.

Mulla ei ollu kotona timjamia, koska en käytä sitä mihinkään, joten jätin sen pois omasta paistoksesta. En saanu myöskään seoksella peitettyä kaikkia munakoisoja, joten kaadoin päälle vielä lisää tomaattimurskaa. Lopputulos ei oo ehkä maailman kauneimman näkönen (ainakaan omasta mielestä), mutta suosittelen testaamaan ja rohkeasti maistamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan nätisti ja muita ajatellen! ♥ Henkilökohtaisemmat rakkauskirjeet voit myös lähettää sähköpostilla enbuske.anna@gmail.com.